HKL:n kuski vastasi kritiikkiin väkivallalla
Ennen suoran palautteen antamista HKL:n kuskille mieti kahdesti.
Voit saada vastauksena kehotuksen painua vittuun ja löytää itsesi
katuun kaadettuna.
Antamastani palautteesta selviää mitä tapahtui:
From: Ilkka Kiistala To: palaute.hkl (at) hel.fi Date: 28.11.2007 14:36 Hei, palautteeni koskee kuljettajaa, joka ajoi bussia 14, pysäkiltä "Eiran sairaala" pysäkille "Bulevardi", tiistaina 27.11.2007 klo 17.20-17.30. Kävelin työpaikaltani, Tehtaankadun päästä, kohti Eiran sairaalan pysäkkiä. Kun huomasin, että bussi on tulossa pysäkille, lähdin juoksemaan, jotta ehtisin bussiin. Naishenkilö, joka oli tulossa samasta suunnasta, oli myös juoksemassa bussiin, ja ajattelin että bussilla ei voi olla niin kiire, että se jättäisi kaksi matkustajaa pysäkille. Ylitin Laivurinkadun siten, että juoksin bussin edestä pysäkille. Etäisyys bussin ja minun välillä oli noin kaksi metriä. Kuski kuitenkin sulki ovet ja jätti minut pysäkille. Bussin olisi pitänyt odottaa pysäkillä 2 sekuntia, jotta olisin ehtinyt kyytiin. Naishenkilön kyytiin ottaminen olisi vienyt ehkä 3 sekuntia lisää aikaa. Bussin lähtiessä katsoin kellon olevan 17.20. Arvioitu saapumisaika on Reittioppaan mukaan 17.21. Bussi oli siis aikataulustaan minuutin edellä. En jäänyt harmittelemaan, vaan juoksin bussin reittiä seuraten Viiskulman pysäkille, jossa saavutin bussin. Bussi lähti jälleen pysäkiltä ilman minua. Seurasin bussia juosten seuraavallekin pysäkille (Iso Roobertinkatu), mutta en ehtinyt bussiin ennen sen lähtöä pysäkiltä. Viimein, ylitettyäni Bulevardin ja saavuttuani pysäkille Bulevardi, olin bussin edellä. Jouduin jopa odottelemaan bussin tuloa parin minuutin ajan. Bussi pysähtyi pysäkille. En ollut ainoa pysäkiltä bussiin noussut matkustaja. Näyttäessäni maksulaitteelle matkakorttiani, kysyin kuskilta, eikö hän olisi voinut ottaa minut kyytiin jo Eiran sairaalan pysäkillä. Kuski vastasi vihaisesti, että hän ei ota minua kyytiin. Kerroin juosseeni bussin perässä kolme pysäkinväliä ja toistin kysymykseni. Kerroin kuskille, että bussi olisi joutunut odottamaan minua kaksi sekuntia. Kuski käski minun painua vittuun. Tätä en kuitenkaan tehnyt, vaan kerroin, että olen maksanut matkastani ja että minulla on oikeus matkustaa bussilla, vaikka kuski ei ollut minua ottanutkaan kyytiin kolme pysäkkiä aiemmin. Kuski väitti minun olevan vaaraksi muille matkustajille ja nousi istuimeltaan. Kyseiseen bussiin noustaan kolme porrasta, joten olin siis miltei metrin korkeudella kadusta. Kuski iski minua kaksin käsin rintaan, kadulle päin, ja yritti sulkea oven edestäni. Tässä hän ei onnistunut, koska sain kuin sainkin kädelläni ovesta kiinni. Koska kuski oli sulkenut ovet, jäin ovien väliin. Silloin kuski tönäisi minua kaksin käsin rinnasta niin, että kaaduin jalkakäytävälle. Jalkani olivat ovien välissä, joten en voinut korjata asentoani, vaan kaaduin katuun kylki edellä ja jalat ovien välissä. Oikea käteni jäi alleni ja pääni kolahti jalkakäytävään. Oikeaan kyynärpäähäni tuli ruhjevamma, jonka lääkäri tutki samana iltana. Takin taskussa olleet silmälasit koteloineen jäivät alleni ja menivät rikki. Pääsin omin avuin ylös. Kuski väitti minun olevan humalassa (olin vasta lähtenyt töistä) ja vaaraksi muille matkustajille. Kysyin kuskilta, kuka maksaa sairaalakäynnin ja rikkoutuneen takin. Hän vastasi "HKL". Bussi jätti minut pysäkille ja jouduin jatkamaan matkaa kävellen. Minut tavoittaa arkisin puhelimitse kymmenestä eteenpäin ja sähköpostitse. En siedä väkivaltaa, ja itse en koskenutkaan kuskiin. Hän tarttui minuun useaan otteeseen ja hänen tarkoituksenaan oli väkivalloin työntää minut kadulle, missä hän lopulta onnistuikin. Kuskin väkivaltainen käytös ihmetyttää minua ja hänen toimistaan johtuen minulla on nyt pää kipeä, käsi kipeä, takki revennyt ja silmälasit rikki. Toivon HKL:ltä pikaista yhteydenottoa. terveisin Ilkka Kiistala puh. ----------